Paavo Lipposen (sd.) laman jälkihoitohallituksen pysyväksi osoittautunut aikaansaannos, taitettu indeksi, otettiin käyttöön vuoden 1996 alusta. Lipposen hallituksen päätöksen mukaisesti määritellään työeläkeindeksi, joka on painotettu keskiarvo ansiotasoindeksin (painokerroin 20 %) ja elinkustannusindeksin (painokerroin 80 %) tilastoarvoista. Työeläkkeitä tarkistetaan kalenterivuosien alussa työeläkeindeksin mukaisella prosenttikorotuksella tai -vähennyksellä. Mainitut viralliset tilastoarvot tuottaa Tilastokeskus. Tähän asti prosentuaalinen työeläkeindeksi on aina ollut etumerkiltään positiivinen.
Eläkkeen vahva sitominen elinkustannusindeksiin on eläkkeensaajan kannalta ollut kahdellakin tapaa ikävä asia. Ensimmäiseksi tulee mainita eläkkeensaajien tyypilliset kulutustottumukset, jotka eivät oikein vastaa elinkustannusindeksin perustana olevaa hyödyke- ja palvelukoria. Nimenomaan peruselintason vaatimat seikat (kuten ruoka, vaatteet, asuminen, ja lääkkeet) saattavat hyvinkin kallistua nopeammin kuin eräät “hedonistisiksi” koetut tuotteet (kuten älykännykät, läppärit ja tabletit, taulutelevisiot ja kalliit alkoholijuomat). Suurin osa viime vuosikymmenien elintason väitetystä noususta läntisessä maailmassa — bruttokansantuotteella mitattuna — johtuukin nimenomaan hedonististen tuotteiden suhteellisesta halpenemisesta. Tällöin elintason nousuksi lasketaan esimerkiksi se, että television näyttämä kuva on värillinen tai entistä tarkempi; tai että älykännykkään on saatavilla enemmän viihdyttäviä pelejä ja “applikaatioita”, eikä laitetta enää tarvitse pitää jatkuvasti letkulla töpseliin kytkettynä kuten sentraali-Santran aikoina oli välttämätöntä.
Toiseksi, palkkatason noustessa eläkkeensaajat köyhtyvät suhteellisesti siinäkin tapauksessa, että elinkustannusindeksin määrittävä hyödykekori vastaisi tarkoin eläkkeensaajien kulutustottumuksia. Voidaan asiallisesti kysyä, tulisiko eläkkeensaajien ylipäätään olla mukana palkkatason mukana korottuvassa prosessissa varsinkin, jos palkkatason nousun eettisesti hyväksyttäväksi perusteeksi mainitaan nimenomaan kannustavuus ja tehdyn työn tuottavuuden nousu. Eläkkeensaajaa ei kuitenkaan ole tarkoitus enää kannustaa parempiin suorituksiin työelämässä, vaan työeläkeindeksikorotusten tarkoituksena on pelkästään turvata vakioitu elintaso kuluttajahintojen noustessa tai laskiessa.
Jo taitetun indeksin voimaantulosta asti eläkeläisjärjestöt (kuten Suomen Senioriliike Ry.) ovat kampanjoineet työeläkeindeksin palauttamiseksi vastaamaan täysimääräisenä ansiotasoindeksiä. Eläkeläisjärjestöjen asiallisesti oikeana perusteena on se, että eläkkeiden kasvu vuoden 1996 jälkeen on ollut vain noin puolet ansiotyöstä saatujen tulojen kasvusta. Erityisesti kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) on ollut asiassa hyvinkin ahkerana, ja on tehty jopa kansalaisaloite [1] taitetusta indeksistä luopumiseksi.
Tämän taustoituksen jälkeen on sopiva hetki katsoa osin peiliin, osin ennustajan palloon.
Inflaation ja korkotason on ennustettu vuonna 2017 lähtevän nousuun, ja jopa 1.8 % vuotuinen inflaatiolukema vuodelle 2017 on mainittu medioissa. Luultavasti ennusteet ovat oikean suuntaisia toisaalta sinänsä vaatimattoman talouskasvun jo lähtiessä liikkeelle, toisaalta Euroopan Keskuspankin (ECB) jo vuosikausia jatkuneen tuhansien miljardien eurojen kokoluokkaa olevan setelirahoituksen (quantitative easing, määrällinen elvytys) sekä jäsenmaiden joukkovelkakirjojen jälkimarkkinaostojen johdosta. Keskuspankin julkilausuttuna tavoitteena on vuosikausia ollut noin 2 % vuotuinen inflaatio, jota ei ole tähän mennessä saavutettu. Toteutuva inflaatiolukema näkyy lähes sellaisenaan myös Tilastokeskuksen elinkustannusindeksissä, ja sitä kautta 80 % painolla työeläkeindeksiä korottavana.
Eläketurvakeskuksen 13.1.2017 päivätty ennuste [2] ehdottaa kuluttajahintaindeksille 1.4 % kasvua vuodelle 2017, kun palkansaajien palkkasumman odotetaan kasvavan vain 1.0 %. Palkkasummassa on huomioitava, että osa kasvusta johtuu työllisyyden paranemisesta eikä varsinaisesta palkkatason noususta. Hallituksen edellyttämän “sisäisen devalvaation” onnistuminen vientihintojen laskemiseksi edellyttää palkkatason korkeintaan vaatimatonta nousua, mutta sitäkin mieluummin palkkatason selvää laskua työllisyyden samalla kasvaessa.
Voi hyvinkin tapahtua, että Kimmo Kiljusen ajama kansalaisaloite menee Eduskunnassa läpi. Tällöin kaksi vuosikymmentä leikatusta indeksistä kärsinyt eläkkeensaajaväestö siirtyy ansiotasoindeksille juuri parahiksi silloin, kun ansiotasoindeksi kenties vuosikausiksi tulevaisuudessa laskee elinkustannusindeksin alapuolelle.
Toki ennustaminen on vaikeaa, ja erityisesti tulevaisuuden ennustaminen on erityisen vaikeaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että nyky-Suomessa on vain yksi ryhmä, joka järkähtämättä uskoo tulevina vuosina suomalaisen reaalipalkkatason nousuun vastoin hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen näkemyksiä.
Toivottavasti eläkkeensaajat ovat oman etunsa takia uskossaan oikeassa niin, ettei Kimmo Kiljusen kansalaisaloite osoittautuisi Pyrrhoksen voitoksi.