Ihmisten mankelointi, lyhyt ohje

 

Ihmisten mankelointi on hyvä aloittaa lyhyillä työmääräyksillä, joissa määräaikaisuuden luonne tulee selväksi ja irtisanomisen uhka on ilmeinen. Ensimmäisellä mankeloinnilla eli nk. esikaulinnalla jyystetään työläisestä irti pinnallisimmat luuntyngät ja mahdolliset, laihtumisen seurauksena törröttävät kylkiluut.

Esikaulintapätkätyösuhteen pituus on parasta olla korkeintaan 2kk, sekin puolipäiväisenä ja 16 viikon koeajalla. Kun työläinen on osoittautunut mukautuvaksi, lisätään mankeliin prässäystä. Työsopimusten pituutta lisätään suhteessa työläisen aikaisempien mankelointikierrosten paksuuteen…

Työläinen myös pitenee mankeloitassa jonkin verran. Lisäämällä työtehtävien määrää aikayksikköä kohden, työläisen keskimääräinen nopeus saadaan säädettyä kuitenkin sellaiseksi, että suhteellisuusteoreettinen kontraktio peruuttaa työläisen mankeloinnissa syntyneen pituudenlisäyksen. On kuitenkin huolehdittava erityisellä työohjeella, että työläinen liikkuu työsuhteessaan pituusakselinsa suunnassa, jotta suhtellisuusteoreettinen kontraktio ja mankeloinnin aiheuttama pidentymä peruuttavat toisensa optimaalisesti.

Työntekijän liiallinen piteneminen aksiaalisessa suunnassa ei ole suotavaa, koska se vaikeuttaa löysässä hirressa roikuttamista. Työntekijän alaraajojen ulottuessa maahan hirsipuun korkeutta olisi lisättävä, mistä aiheutuu yksikölle lisäkustannuksia.

Mankeloinnin edistyessä voidaan siirtyä nk. vapaiden rullien käyttöön, jolloin mankelista poistetaan ohjaimet ja rajoittimet mankelointivälyksen pienentämiseksi. Kun muutoin ei saada enää aikaan haluttua mankelointitulosta, siirrytään kaksinkertaiseen mankelointiin, jossa työläinen kaulitaan & käännetään kerroksittain voitaikinan tapaan.

Viimeinen silaus eli loppuvalssaus annetaan teräsrullien avulla. Onnistuneen loppuvalssauksen ja pinnan kiillotuksen jälkeen työläinen on aivan plakaatti.