Kunnallisvaalien edellä minua on kiusannut kaksi vaalikeskusteluissa esiinnoussutta toistuvaa teemaa, joista käsittääkseni molempia on sivuttu jopa YLE:n vaalikoneen kysymyksissä.
Ensimmäinen seikka liittyy keskusteluun siitä, tulisiko turvapaikan saaneita pakolaisia sijoittaa kunnallisvaaliehdokkaiden kotikuntiin. Tämä keskustelu on lähtökohdaltaan epäonnistunutta ja tuloksetonta jo siksi, että kenelläkään kunnanvaltuutetulla, kansanedustajalla tai edes ministerillä ei ole periaatteessakaan oikeutta tehdä päätöstä turvapaikan saaneiden asuinpaikasta. Perustuslain 9. pykälässä lausutaan nimittäin näin:
“Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.”
Turvapaikan saanut henkilö oleskelee Suomessa laillisesti, joten siitä ei sen enempää. Perustuslakia voidaan toki muuttaa joko 2/3 enemmistöllä Eduskunnassa odottamalla eduskuntavaalien yli, tai ensin julistamalla ehdotus kiireelliseksi 5/6 enemmistöllä. Tätä tietä on ainakin periaatteessa mahdollista edetä.
Toinen seikka liittyy Helsinkiin ehdotetun suurmoskeijan rakentamisen luvitukseen. Laittaen jälleen kaikki kulttuuriset ja uskontoon liittyvät “miellyttävyysseikat” sivuun, meidän tulee harkita asiaa ensisijaisesti islaminuskoisten Suomen kansalaisten kannalta. Perustuslain 11. pykälässä lausutaan nimittäin näin:
“Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.”
Perustuslaista sinänsä ei suoraan seuraa islaminuskoiselle väestölle subjektiivista oikeutta rakentaa suurmoskeijaa millekään tietylle tontille edes omalla tai hyvämaineisten rahoittajiensa kustannuksella. Suurmoskeijaa tuskin voidaan osoittaa välttämättömäksi ehdoksi islaminuskon harjoittamiselle sen enempää kuin jo olemassa olevia Helsingin Tuomiokirkkoa tai Uspenskin katedraalia kristillisille yhteisöille. Perustuslain pykälän henki on kuitenkin selvä, ja uskonnon harjoittamisen vapaus on katsottu sopivaksi sinne kirjata.
Tosiasiassa minkä tahansa rakennuksen rakentaminen – varsinkin Helsinkiin – on monen käytännöllisen mutkan takana. Ehdotetun suurmoskeijan tapauksessa osa näistä mutkista on yhteensopivia perustuslain hengen kanssa, osa taas ei. Aikoinaan Ikean huonekaluliikkeen rakentaminen Espooseen viivästyi vuosikymmeniä kilpailevien suomalaisten huonekaluliikkeiden, kunnallispolitiikkojen ja kaavoittajien käsittelyssä. Oli paljon peltoa, mutta vähän tonttia Ikealle. Huonekalukauppaa ei sinänsä kielletty. Samoin suurmoskeijan tapauksessa tulisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitkä hankkeen esteeksi asettuvat mutkat ovat näiden mutkien järjestäjille itselleen kunniaksi vuosikymmenien kuluttua tapahtuneesta.
Suurmoskeijan tapaus ei ole suoraan verrattavissa Guggenheimin tai Oodikirjaston tapauksiin, joiden molempien vastustamiselle on ollut runsaasti hyviä perusteita. Guggenheimin tai Oodikirjaston tapauksessa ei näet uskonnon harjoittamisen vapauteen verrattavaa, perustuslakiin kirjoitettua oikeutta ole taustalla.
Eräiden lähteiden mukaan maailmassa on noin 65 miljoonaa pakolaiseksi luokiteltavaa ihmistä. Jo Turkin pakolaisleireillä on noin 3 miljoonaa pakolaista yksin Syyriasta. Pakolaisista suuri osa on uskonnoltaan muslimeja. Poislukien rikoslakimme mukaisten normien rikkojat, kuka tahansa heistä voisi periaatteessa saada Suomen kansalaisuuden tiettyjen laillisten ehtojen ja satunnaisten olosuhteiden täyttyessä. Kuinka moni tahansa heistä ei voi nykyisen kaltaisen Suomen kansalaisuutta saada, mikä on pelkkää itsestään selvää aritmetiikkaa.
Tuota itsestäänselvää aritmetiikkaa toteutettaessa Suomen rajojen sisäpuolella oleva turvapaikan hakija on olennaisesti erilaisessa asemassa verrattuna Turkin pakolaisleirille majoitettuun henkilöön. Ero johtuu siitä, että Suomen lakia ei sovelleta Suomen rajojen ulkopuolella. Turkin pakolaisleirin asukkaat eivät ole Suomen lain kannalta oikeussubjekteja: käsittääkseni he eivät ole Suomen lain kannalta edes numeroita. Toisaalta Suomen rajojen sisäpuolella lakia sovelletaan (ainakin toiveissamme) tavalla, joka myöntäisi jokaiselle täällä oleskelevalle ihmiselle laissa häntä koskevat oikeudet ja velvollisuudet yhtäläisellä tavalla. Näin ollen jotain aivan erityistä tapahtuu Suomen tai Schengen -alueen rajan yli siirryttäessä, joten nimenomaan rajalle on syytä kiinnittää enemmän huomiota polttavan ongelman ratkaisua etsittäessä.
Suurmoskeijan vastustaminen näköjään assosioituu helposti yleiseen islamin vastaisuuteen sekä rajusti kasvaneeseen turvapaikanhakijaliikenteeseen. Mitkään emotionaaliset assosiaatiot eivät kuitenkaan ole tehokas tai onnistuva menetelmä valtionhoidossa. Tärkeämpää on tässäkin asiassa hakea (vaikkapa lakikirjasta) korkeampaa selkeää periaatetta, jonka soveltaminen on yksikäsitteistä ja soveltajilleen kunniaksi.
Oikeusvaltioperiaate on yksi tärkeimpiä seikkoja, jotka tekevät Suomesta kansalaisilleen puolustamisen arvoisen valtion. Vahva perustuslaki on meille takeena siitä, että kansalaisten ja Suomessa laillisesti oleskelevien henkilöiden tärkeimmät oikeudet eivät riipu toisten kansalaisten näkemyksistä.
Olemme nähneet, että jopa korkeat, joskin harkitsemattomat ministerit ovat joutuneet perustuslain edessä taipumaan. Ja niin on hyvä.
PS. Tämän esseen kirjoittajalla ei ole oikeustieteellistä koulutusta, ja siksi jokin juridiikkaan liittyvä detalji saattaa olla väärin. Sen sijaan kirjoittajalla on koulutus ja vuosikymmenten kokemus matemaattista johdonmukaisuutta ja täsmällisyyttä edellyttävästä kylmän loogisesta ajattelusta.