Sähköä “markkinahintaan”

Kun on taas  mediassa tarinaa siitä, kuinka tuulivoiman syöttötariffit “laskevat sähkön hintaa”, niin lienee tarpeen minun tässä nyt kertakaikkisesti selittää Suomen kansalle mekanismi miten näin todellakin voi tapahtua. Väitehän kuulostaa ensi kuulemalta tavallisen torimyyjän korviin sangen fantastiselta, koska silakan tai edes turskan hinta ei koskaan käyttäytyisi näin Kauppatorilla. Uutinen on kuitenkin fakta, ja millainen loistava fakta se onkaan?

Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla (Nord Pool -sähköpörssissä) sähkön hinta kullakin hetkellä määräytyy kalleimman käytössä olevan (vara)voimanlähteen tuotantokustannuksen mukaisesti. Kun hiilellä tuotetun lauhdevoiman hinta on nostettu hiilidioksidiveroilla (m.l. “päästöoikeuksilla”) korkeammaksi kuin minkään muun sähköntuotantotavan, niin käytännössä markkinahinta määräytyy hiilivoiman mukaisesti. Tämä olennaisesti sen takia, että suuri osa sähkövoimasta tuotetaan edelleen hiilivoimalla, koska muutakaan ei voi. Harvassa ovat ne päivät, jolloin yksikään hiilivoimala ei Pohjolassa käy.

Tämä on tietenkin havainto, jonka Mikael “Optio” Lilius derivointikykyisenä johtajana oitis tajusi oivaksi keinoksi tehdä bisnestä “sääntelymarkkinoilla”. Lilius kolleegoineen pisti vesivoimallaan ja atomimiiluillaan rahoiksi ja mielellään maksoi Fortumin tornissa, tuolla Uolevi Raatteen hampaan kattosaunan lämpiössä alituisesti käyvän sikarikuivaimensa päästöistä koituneet vähäiset hiilidioksidiveronsa. Tärkeintä oli näet pitää joka hetki sikarit kuivumassa ja hieman hiiliä tulilla markkinahinnan pitämiseksi johtaja Liliukselle ja kavereilleen sopivaisella tasolla.

Johtaja Lilius ei tietenkään ollut ainoa, joka aikoinaan näki loistavalla etevyydellään hiilidioksidiveroon perustuvassa sähkön markkinahintamallissa paikan tuottoisalle liiketoiminnalle. Itse luin uudesta mallista jostain talouslehdestä istuessani pitkän työpäivän jälkeen Espoon Niittykummun Gallows Bird -ravintolassa tyhjentämässä oluttuopillista. “Onpas vahvasti humaloitua olutta”, muistan ajatelleeni, “vain yksi tuopillinen juotu, ja nyt jo luulen lukevani lehdestä asioita, jotka mitenkään eivät voi pitää paikkaansa”. No niin, paikkansahan se uutinen piti. Valitettavasti en itse ollut Fortumin johtajana enkä päässyt osingoille. Siksi minä tässä edelleen nätkistelen senttien perässä ja horisen.

Johdonmukaisista seuraamuksista demarikansanedustajat tietenkin tuohtuivat, ja ensimmäisen optioryöpyn realisoituessa Fortumin johtajille rahana he halusivat nämä Windfall-voitot edes verolle laitettavaksi.  Vaan eivät ne mitään Windfall-voittoja olleet, vaan onnistuneesti  laskelmoidun ja johdetun liiketoimintastrategian johdonmukainen tulos muuttuneessa toimintaympäristössä.  Niin se käy.

Vielä on selittämättä kadun miestä hämmentävä kysymys siitä, kuinka nimenomaan syöttötariffeilla tuettu tuulivoima voi halpuuttaa ensin hiilidioksidiveroa hyödyntävillä menetelmillä ylös puliveivattua sähkön pörssihintaa. No, tohtorisetäpä kertoo tämänkin mikäli naurultaan kykenee. Aloitan pienellä kertauksella syöttötariffeista.

Tuulimyllyn isäntä voi myydä pohjoismaisille sähkömarkkinoille tuotantoaan vuoden jokaisena päivä siihen hintaan kuin markkina on siitä valmis maksamaan. Mikäli päivän hinta on alempi kuin tuotantokustannus (kuten se aina on), niin isännälle maksetaan hänen tuotantokustannuksiensa ja “markkinahinnan”  — sallinnette lainausmerkit ja pienen vittumaisen hymynhäivähdyksen tämän sanan kohdalla —  välinen erotus syöttötariffina, joka peritään kaikilta sähkön ostajilta ylimääräisenä hintana. Tosiasiassa tässä on lisäkomplikaationa ihan pieni puliveivaus, jossa valtio on mukana: valtio toimii näet bulvaanina välissä, mutta jokaisen sentin jonka valtio antaa tuulimyllyn isännälle syöttötariffina se myös kerää sähkömarkkinoilta veroina.

Melkein jokaisena päivänä vuodessa tuulivoimaa myydään näinollen pohjoismaisille sähkömarkkinoille siihen ex-johtaja Liliuksellekin sopivaan korkeahkoon hintaan, joka määräytyy kivihiililauhdevoimasta ja hiilidioksidiveroista. Mutta tosiaankin, ei kuitenkaan ihan niin korkeaan hintaan kuin mitä tuulimylläri saa syöttötariffeina. Ruotsiksi tätä fiascon tukemista pöngällä voisi kuvata sangen somasti ilmaisulla “tårta på tårta”.

Sitten tulevat ne muutamat päivät vuodessa, jolloin Taivaan Vallat saavat sellaisen puhurin valloilleen Tanskan rannikolla aina Saksaa myöten jopa siinä määrin, että ynnättynä vesivoiman ja ydinvoiman tuotantoon sähköä tulvii yli äyräitten. Eihän olisi tuulimyllyn isännälle soveliasta pysäyttää propelliaan, koska seisovasta myllystä hänkään ei saisi syöttötariffin määräämää tuotantohintaa. Ylituotannon johdosta  joudutaan jopa optio-Liliuksen kivihiilellä käyvästä sikarikuivurista hönkä sammuttamaan tappiollisen tuotannon ja verkkohäiriöiden välttämiseksi. Niin tapahtuu se ihme, että sähkön “markkinahinta” hetkeksi romahtaa markkinahintaiseksi tai jopa negatiiviseksi — eivätkä edes kuninkaan hevoset saa vedettyä tuulivoimalan isäntää tuotantokammestaan irti, koska hän saa joka joulesta asianmukaisen syöttötariffin vaikka sitten myymällä negatiivisella hinnalla.

Näin on saatu aikaan irvikuva ensin hiilidioksidiverolla vääristetyistä energiamarkkinoista, joihin voidaan aiheuttaa ajoittaisia vääristetyn hinnan romahduksia syöttötariffilla vääristellyllä, keskimäärin vähäpätöisellä tuulivoimakapasiteetilla. Enää tarvitaan soppaan energiamarkkinoiden asiantuntija, joka väittää vakavalla naamalla tuulivoiman alentavan sähkön “markkinahintaa” enemmän kuin syöttötariffeissa on tukiaisia maksettu.

Aikamoista. Ei ihme, että tavallinen mökin ukko ja akka ei ole tämän puliveivauksen perässä pysynyt pitkään aikaan. Vielä 1980-luvulla tämä tarina olisi painettu häiriintyneen mielen kokoonkyhäämänä farssina Pahkasika-lehdessä. Nykyään tarina on vain arkinen kuvaus siitä, kuinka sekaisin maailma on mennyt sinänsä hyvää tarkoittavien henkilöiden toiminnan tuloksena. On aivan turha syyttää Adam Smith -vainajaa saatikka markkinaliberalisteja siitä, että markkinamekanismi toimii väärin. Turska ja silakka käyvät edelleen torilla kaupaksi aina oikeaan hintaan niinkuin pitääkin, ja markkinamekanismissa sinänsä ei ole mitään vikaantumista havaittavissa.

Sen sijaan sähkömarkkinoilla tapahtuu jotain aivan muuta.

PS. Tunnustan värittäneeni tarinaani yhdellä mielikuvituksellisella elementillä, nimittäin hiilikäyttöisellä sikarikuivurilla. Sellaista laitosta ei ole olemassakaan. Sikareita ei näet kuivata, vaan niitä päinvastoin kosteutetaan humidorilla. Kuiva sikari kun on erinomaisen kitkerä tikku. Valitettavasti muilta osin älytön pekoraalini taitaa olla tosi.