Kävin lokakuisena päivänä kävelemässä Lohjanjärven rannalla Ojamon ja Vivamon ympäristössä. Puut olivat jo pudottaneet noin puolet lehdistään, ja taivaalta vihmoi vettä hiljakseltaan. Polut ja rantakivet olivat kuraisia ja liukkaita, mutta Haixin maastokengät tuntuivat pitävän hyvin sekä otteen maahan että jalat kuivina.
Vivamon alueella on jonkinlainen uskonnollinen, käsittääkseni tarkemmin kristillinen kurssikeskus. Siellä on lukuisia majoitustiloja sekä varsinaisen sanoman levittämiseen soveltuvia kokoontumistiloja. Rantaan päin tultaessa on noin hehtaarin verran laitumena olevaa entistä kartanon peltoa, jonka ympärillä menee aidattuja polkuja. Polkujen varsilla on kylttejä, joissa on lyhyitä kristillisen maailmankatsomuksen mukaisia elämänviisauksia ja liittyvää kuvitusta. Herramme on nähnyt viisaaksi antaa sammaleen kasvaa useimpien kylttiensä päälle.
Kävelin “Hiljaiselle niemelle” päin, jossa sijaitsee neljän keloutuneen puunrungon varaan rakennettu torni. Tornin kattona on rakennelma, joka jäljittelee valtavaa, keskeltä avattua raamattua. Katon alapuolelle on kirjoitettu jotain raamatunjakeita, mutta en laittanut niitä tarkemmin merkille. Menin istumaan tornin portaille sadetta pakoon, mutta en voinut kiivetä yläkerrokseen. Torni kun oli suljettu lukitulla portilla hieman korkeammalta.
Sateen lakattua astelin rantaa kohden, ja tulin punaisen parakkimaisen rakennuksen vierelle. Rakennuksen seinään oli naulattu suuri valkoinen taulu, jossa luki mustin kirjaimin “Naisten Sauna”. Kiertelin rakennusta ympäriinsä, ja havaitsin ettei saunassa ole lainkaan savupiippua. Kävin myös Naisten Saunan laiturilla ihan päässä asti. Vettä oli laiturin päässä noin polven syvyyteen, ja se oli syksyn jo näin pitkällä ollessa aivan kylmää ja kirkasta.
Erikoista rakentaa rantasauna tuollaiseen paikkaan ilman savupiippua. Ajattelin, että tämän täytyy olla jotain erikoista sen johdosta, että kysymyksessä on nimenomaan Naisten Sauna. Ehkäpä naiset eivät tarvitse tai edes halua savupiippua saunaansa, koska heidän saunansa on kenties parempi lämmittää sähköllä. Saunan takaseinässä olikin sähkötaulu, ja sinne tuli paksu kaapeli.
Vaan millainen kirkko ylipäätään lämmittää naistensa rantasaunan sähköllä eikä perinteisesti puilla? Kenties samanlainen kirkko, joka hädin tuskin sallii naisiaan papinvirkaan puhumattakaan sitä korkeammista tehtävistä kuten nykyään kardinaalin tai paavin hommista. Pitää, näet, muistaa vaieta seurakunnassa kuten Paavali sanoi. Liekö sellaisen sähkösaunallisen kirkon Jeesustakaan ripustettu puiselle ristille? Jeesuksen isä, puusepäksi mainittu, käyttikö hänkin Bilteman halpoja sähkötyökaluja askareissaan? Tekikö kenties liimapuupalkista tai muovista? Ja olisiko Golgatallekin ollut parasta vetää voimavirtaroikka? Sitä emme näin jälkeenpäin syntyneinä tiedä, ja siksi voimme vain arvailla.
Jatkoin kävelyäni rantatietä pitkin. Tien varrella oli erilaisia lautamajoja ja muita rakennelmia, joihin oli laitettu pylväitä, naamioverkkoa ja mitä vaihtelevampaa rakennusainesta. Aineksen lomassa oli jo aiemmin mainitsemiani sammaloituneita kylttejä kristillissävytteisine lauseineen ja kuvastoineen. Mikäli lisäksi muutama lehmän pääkallo olisi laitettu seipään nokkaan, paikkaa olisi voinut hyvinkin erehtyä luulemaan karibialaisten voodoo-menojen näyttämöksi.
Minulla on edelleen sellainen käsitys, että Karibialla ei ole sähkösaunoja, mutta saatan hyvinkin olla väärässä. Koko tähänastinen elämäni on ollut pelkkää valmistautumista muuttamaan mieleni tässä asiassa, mikäli näin on.
Ranta-alueen toisessa päässä oli toinen punaiseksi maalattu parakki, jonka seinässä olevassa kyltissä luki tällä kertaa “Miesten Sauna”. Katselin rakennusta tarkoin löytääkseni jälleen savupiipun. Koin lyhyen teologisen kriisin havaittuani, että edes Miesten Sauna ei tässä kirkossa lämpene puilla. Miesten laiturin päässä oli kuitenkin sen verran syvää vettä, että pohjaa ei juurikaan näkynyt. Syvissä ja sameissa vesissä likoaminen on ihmislajimme koiraille tyypillisempää kuin naaraille.
Saatuani uskonnollisen kokemukseni täyttymyksen lähdin kävelemään takaisin Ojamolle päin tarkoituksenani tutkiskella Lahokallion luontoalueen rantoja ja kallioita. Kävelin niityn läpi aidattua polkua, ja kaksi etäältä villisian näköistä ihmistä tuli kohti aidanreunaa minua päin. Kun pääsin lähemmäksi huomasin, etteivät he olleet villisikoja ensinkään vaan mustia lampaita. Menin keskustelemaan lampaiden kanssa hetkeksi, ja he työnsivät kuononsa aitaverkon läpi tehdäkseen kanssani lähempää tuttavuutta.
Huomattuaan, ettei minulla ollut ylimääräistä ruohoa heille annettavaksi, he luopuivat pian mielenkiinnostaan ja vetäytyivät aidan luota kauemmaksi. Noin puolen minuutin päästä he tulivat uudelleen aidan luokse hieromaan tuttavuutta ilmeisesti jo unohtaneena, ettei ruohoa ollut tarjolla edellisellä kerralla.
Tämä näytelmä toistui noin kymmenen kertaa, eikä ruohoa ollut yhdelläkään kertaa minulla annettavana. Päättelin havaintojeni perusteella, että lampaiden muisti ulottuu noin puolen minuutin verran menneisyyteen. Mikäs siinä, sellaisiahan ihmiset usein ovat. Puolikin minuuttia saattaa olla iäisyys, jos iäisyyteen on sopivalla tavalla valmistautunut.
Jätin mustat lampaat karsinaansa, ja etsin polun kohti Lahokallion alueen rajoja. Niemen ranta oli kivinen, mutta silti mukava kävellä. Rantavalleista saattoi päätellä Lohjanjärven alkuperäisen vedenpaisumuksen aikaisen korkeuden. Jäin katselemaan kohti järvenselkää, ja etäämpänä havaitsin Loch Nessin Hirviön ojentelevan siellä kaulaansa. “Kuinka hupsua”, ajattelin, “tämähän on Lohjanjärvi, eikä sellainen voi mitenkään olla täällä mahdollista.” Mitä luulen nähneeni järven selällä on pikemminkin täytynyt olla Loch Nessin Sorsa.
Kierrettyäni luontoalueen kävelin jo pois kohti asuntoaluetta. Vastaan minua tuli nuori mies, joka roikotti narun perässä kahta koiraa. Toinen koira oli harvinaisen pitkäjalkainen ihminen, ja se tuli tekemään tuttavuutta kanssani. Tuo pitkäjalkainen tapitti minua krapulaisen näköisillä silmillään hetken, ja lähti sitten poispäin noin viiden metrin pituisin askelein. Nuori mies ja hänen toinen koiransa seurasivat narun päässä. Tuon toisen koiran jalat olivat vuorostaan aivan poikkeuksellisen lyhyet, ja siksi se ihmisparka joutui kipittämään hurjasti pysyäkseen pitkäjalkaisen lajitoverinsa vauhdin perässä.
En osaa sanoa miksi Luoja on nähnyt viisaaksi yhden koiran taajuus-, toisen koiran amplitudimoduloinnin. Luulenpa, että tämän joudumme hyväksymään pelkkänä empiirisenä faktana.