Eräs Suomessa toimiva opiskelija- ja henkilökuntaruokalaketju siirtyi jokin aika sitten nk. “yhden kaukalon malliin”, jonka mukaisesti kaikki annoksen ruokalajit tulee mättää kasaksi yhdelle lautaselle. Aikaisemmin lisukesalaattia varten oli varattu erillinen pikkulautanen. Kahviahan on ryystetty mukeista ilman aluslautasta jo herran ajat, mikä arvioni mukaan olisi ollut 50 vuotta sitten köyhässä Suomessa sivistymätön kauhistus.
Vaan kuinka yhden kaukalon malliin korkeakoulukampuksilla ylipäätään päädyttiin, ja mitä siitä johtuu ihmisten ja talouden hyvinvoinnin kannalta? Kyllä näin merkittävä aihe on vähintäänkin yhden sepustuksen arvoinen.
Ruokalan asiakkaille yhden kaukalon malli on jokseenkin epämiellyttävä. Kun lisukesalaatti tungetaan kaukalon yhteen nurkkaan ja varsinainen pääruoka toiseen nurkkaan, ongelmaksi tulee lämpimän ja viileän elementin sekoittuminen. Kaukaloon pökätty “sian aamiainen” ei ole enää oikein lämmintä ruokaa samalla kun myös salaattilisukkeen viileä raikkaus on menetetty. Kun ruokala vieläpä laimensi aiemmin terveellistä kasvisöljyä sisältänyttä, paksua salaattikastikettaankin lisäämällä vähintään puolet ylimääräistä vettä, niin mainittu salaattikastikeliru valahtaa sinne kaukalon pohjalle. Siinäpä kovaksi keitetty lisukeriisi mukavasti lötköttää alleensa laskeneen näköisenä, kulinaristisen kutsuvana ja nopeisiin opintoihin kannustavana. Henkilökunnan asema on vielä kurjempi, sillä he joutuvat kaukaloaan ammentamaan pahimmassa tapauksessa vuosikymmeniä eläkkeelle asti mikäli eivät mitään vaihtoehtoa kykene itselleen kehittämään.
Opiskelijaruokalan konseptiin kuuluu se, että KELA (siis valtio) maksaa opiskelijalounaasta tukea siten, että opiskelijalle jää vain reilun kahden euron summa maksettavaksi. Henkilökunta maksaa lounaasta “täyden hinnan” eli noin 5.50e, joka kieltämättä sellaisesta sian aamiaisesta on varsin suolainen hinta. Onneksi muuan yksityisyrittäjä on kampuksella ryhtynyt pitämään täysin opiskelija-alennuksetonta ruokalaa, josta reilun 8e hinnalla saa maukkaat ruokalajit kukin erillisille lautasilleen ja jopa kahvikupin alle tassin. Ei liene yllätys sekään, että mainittu “villi” ketjuihin kuulumaton ravintola sijaitsee kaukana toisessa rakennuksessa ja asiakasmääräänsä nähden aivan liian pienissä tiloissa.
Kuinka ruokalaketju selitti asiakkailleen yhden kaukalon malliin siirtymisen parhain päin? Esitetty argumentti nojasi kahteen pilariin: (i) yhden kaukalon mallin väitettyyn terveellisyyteen, ja (ii) ympäristönsuojelusyyhyn. Eihän noin hyviä syitä vastaan voi kukaan kunnon ihminen inttää, eihän?
Kun kaikki ruokalajit asetetaan kaukaloon erityisen kaavion osoittamissa määräsuhteissa, ravinto-opillinen koostumus on vallitsevien suositusten mukaan — luuloissamme — optimaalinen. Mitä tulee vallitseviin ravintosuosituksiin kaukaloluvusta riippumatta, tahtoisin saada huomauttaa, että varhaisessa teini-iässäni 1980-luvulla epäterveellisinä pidetyistä tuotteista epäterveellisiä on enää vain suola ja tupakka sekä (jossain määrin)
alkoholijuomat. Nykyään jopa kananmunat, eläinrasva ja voi ovat osoittautuneet “terveellisiksi” kun sitä vastoin 1980-luvulla transrasvoja kihisseet kasvismargariinit sekä hiilihydraatit ovat päinvastoin kääntyneet “epäterveellisiksi”. Punaviiniäkin olisi nykyään syytä pämpätä (jopa lääkärin nimenomaisesta ohjeesta) ettei vaan tulisi aivoon saatikka pumppuun työtehoa alentavaa veritulppaa. Tuorevihannekset olivat 1980-luvulla terveellisiä ja niin ovat vielä nykyäänkin, mutta juuri niiden ylenmääräistä kulutusta ruokalaketju on päätynyt suitsimaan kasvavalta opiskelijanuorisolta riistämällä heiltä lisukesalaattilautaset ja kasviöljypohjaisen salaatinkastikkeen nautinnon.
Luovuttaessa lisukesalaattilautasesta tuhansien järvien maassamme säästyy tiskausvettä, jolloin vastaavasti Saharan beduiineille jää enemmän juotavaa kuiviin oloihin. Vastaavasti viemärilaitos tuskailee alentuneen vedenkulutuksen johdosta jo senkin takia, että varsinaisen biotuotteen eteneminen putkistoissa jää liian vähäisen virtaaman takia heikoksi. Samaan aikaan kaupungin vesilaitos lisää piiloveroa vesikuution hintaan, kannustaen selkeästi yhden kaukalon malliin. Lisukesalaattilautasten tiskaajatkin jäivät työttömäksi, ja me kaikki jäljelle jääneet saamme luvan kustantaa heidän ylläpitonsa — mutta nyt ilman mitään vastiketta. Ryhtyisimmekö seuraavaksi pesemään toistemme paitoja palvelusektorin elvyttämiseksi?
Yhden kaukalon malliin siirtynyt ruokala säästää kyllä tiskaajan palkan ja vesimaksuissa, mikä olkoon osoituksena osaoptimoinnin suurenmoisesta voitosta. Sitä minä en voi mitenkään kieltää, koska se on aivan ilmeinen aritmeettinen fakta. Opiskelijalounastuen johdosta KELA asettaa opiskelija-aterian valmistuskustannuksille ylärajan, joten salaattilautasen ylimääräistä kustannusta ei voida siirtää hintoihin. Toisaalta korkeakoulun kiinteistöyhtiö korottaa ruokalan tilavuokraa pystyäkseen kustantamaan johtajilleen ekologisiksi väitetyt, kalliit työsuhdesähköautot usean prosentin vuotuisilla reaalituottotavoitteillaan. Näin ajateltuna yhden kaukalon malli ei pelkästään näyttäydy suositeltavana vaan nykymaailmassa jopa välttämättömänä uudistuksena.
Vähäisillä tarinointiedellytyksillä varustettu ruokalaketju ei tietenkään itse ole tällaista kaksihaaraista, nerokasta asiakasviestintää kyennyt kehittämään. Sitä varten he ovat palkanneet viherpesuun ja poliittiseen korrektiuteen syvällisesti perehtyneen PR-toimiston, jolla on vaadittavaa kyvykkyyttä asiakkaan toivoman vaihtoehtoisen todellisuuskuvan hahmottelemiseksi. Ikävä kyllä, PR-toimistonkin haasteena on se, että normaalin ihmisen kromosomeilla ei yhden kaukalon mallin rationaliseerauksen vaatimaa puutaheinää pysty mitenkään horisemaan. Niinpä toimiston kellarissa asuu Karibialta tätä tarkoitusta varten maahantuotu voodoo-pappi, joka tiristää keitetystä lampaanpäästä aineistoa ja iskulauseita juuri tällaisiin disinformaatiokampanjoihin. PR-toimiston kaupallisessa viestinnässä tätä toimintaa kutsutaan “sisällöntuotannoksi”, ja siitä joudutaan laskuttamaan korkeita summia jo yksin voodoo-tarkoitukseen sopivien pakastamattomien ja suolaamattomien lampaanpäiden vaikean saatavuuden vuoksi.
Yhden kaukalon politiikalla sivistetään kansakunnallemme sellaiset tulevaisuuden insinöörit ja suuret johtajat, jotka tulevat ulkomaille joutuessaan suuresti hämmästymään paikallisten alkuasukkaiden tapoja. Ajatelkaapa vaikka suomalaista rehtiä perusinsinööriä, joka koko päivän organisaatiokaavioitaan fransmannille esiteltyään joutuu illallisseurueessa ruokaravintolaan. Kuinka eksyksissä perusinsinööriparka onkaan, kun hovimestari kantaa tutun yhden kaukalon mallin sijasta hänen eteensä puolikymmentä erilaista lautasta, kippoa ja kuppia, vieläpä tarkoin määrätyssä järjestyksessä?